JOTAIN UUTTA  POSITIIVISTA ODOTETTAVISSA 

 

24.3.2014HNi

 

 

Kuluneen talven aikana
 olemme saattaneet sanomakellojen säestyksellä
 kylämme vanhempaa polvea  kirkkomaan  lepoon.
Heillä pitkä, työteliäs ja raskaskin  elämäntaival koettuna.

Näistä  vanhoista  ajoista  ja  tapahtumista ,
taitaa ilmestyä pieniä  kirjoituksia  uutisiimmekin

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

ja sitten otsikon mukaiseen aiheeseen

Nummenkulman alueella on lähiaikoina saatu valmiiksi
useampi kuin  kaksi sukupolvenvaihdosta ,
isännyys siis tiloilla  vaihtunut ,
(näistä  virallista tietoa nähtävänä),
työstettävänäkin samaisia toimenpiteitä vielä on
ja niinkin uusia tapauksia, että ajatellaan jo ääneen.

seuraavat tiedot  ovat peräisin SEOn kahviosta,
 oliko se nyt  hevosmiesten vai kirvesmiesten  juoruja
joka tapauksessa  kahvipöytäkeskusteluja

"varmatieto" kertoo että kylälle olisi muuttamassa
uutta nuorta väkeä, jotenkin tuttua
ja ihan vierasta ja tykkänään uutta

 

ja sen tiedän myös kertoa
 että pakettiautoliikenne on vilkastumassa,
odotettavissa on myös vasaran pauketta  ym.
pesän rakentamisesta aiheutuvaa  metelöintiä.

 

 

 

 

vaikka  asiallinen liikennöinti vilkastuukin ,(myös "erikoiskuljetus")
on syytä  ottaa edelleen selvää  liikkujien tarkoitusperistä,
epärehellisiä  yrittäjiä  enenevässä määrin kun liikkuu.


 

  rivitalo-osakkeitakin kirkonkylältä ( Suutarintie, Maununtie .. ) on osteltu
ja muuttoa talveksi valmistelee yks
ja kai pari muutakin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

niin ja on uusi firmakin  perustettu,
Eijan hermoratahieronta ja hyvinvointipalvelut,
  Karajassa tai kotonasi
mainosta ei taida olla  tämän enempää,
kaikkien luettavissa
viralliset tiedot

 

Reino 31.08-14

4450

51

 

 

 

 

 

 

 

 

 

seurataan  asioiden etenemistä, en kommentoi enempää, arvailkaa ihan itte

27.09-14

 


 

 

toinen  maalikerros  10-vuotiaaseen taloon

 

leipä levenee

 

Timo S.  penslaamassa  liiteriä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ps.   tämän eläkeläisen ensikokemuksia:

näin kiiruista ja raskasta ei sitten ollut virka-aikana,
johtunee siitä kun nyt palkka juoksee samana pyhät arkeet.
eikä  työstä voi lintsata,
  kun on vaan näitä vapaaehtoisia askarteluja

nyt uskon eläkeläisten kiireet
ja toinen havaittu, varmennettu juttu on "viidenkympin villitys"