aloite tienpitäjälle  , , 
lähetetty  ELY-keskukseen  liikenneturvallisuussuunnittelijalle Kaille  ennen  Juhannusta 2012
ja  heinäkuun alkupuolella  aluevastaavalle Veijolle
mahdetaanko  mitään  vastata   tai  yllätyksenä  toimenpiteitä  tielle tulla

ja  tässä talkkarin  kirjoittelut


moi

taas  painaa  mieltä
joskus  sain  neuvoja  valvovalta  tiemestarilta  , vaan on taittu työnkuvia  muutella
mulla  on  epäselvää  mitä kautta  saisin  ajatukseni etenemään mahdollisesti jopa  toimenpiteisiin asti

vinkki koskee  Someron  kunnan Kerkolan kylässä kulkevaa  maantietä Koskentie
kohtaa ennen Koski Tl rajaa

ajatuksena että  siinä  olisi paikka  parille  liikennemerkille  ja  opasteille
tie on reilusti  viettävää  ja liitekuvan  mukainen  pitkä  kaarre on  koitunut monen  makauspaikaksi ojassa  ja  pusikossa
jos  tielle saisi ne  merkit  niin edes  joku  fiksumpi voisi jopa  tajuta  vähän heivata , pitkää  kurvia  lähestyessään.
se  suurempi  haitan mahdollisuus on kun  kolaroijat  päästelisivät  öljynsä, polttoaineensa
suoraan  yhdelle Someron  vedenpumppaamoista

jo parikymmentä  vuotta aiemmin  olen  esittänyt silloiselle tiemestarille ettei  kaidekaan olisi pahitteeksi tässä kohdin



toinen pikkujuttu jota olen halunnut kysyä tienpitäjiltä,
mikä merkitys on niillä ruskehtavilla  puutolpilla  4 kpl kahta puolen tietä , yleensä taajamissa
en keksi edes liikenteen häirintää mahdolliseksi  syyksi kaikin paikoin

näissä linkeissä alla on  näitä kippauskuvia  kyseisestä vesikopin pitkästä kurvista
eikä lankeemisia ole vain  tämän sukupolven ajalla
http://www.tertunperennat.net/kippaus11211.htm

http://www.tertunperennat.net/hn/makaus.htm


jos tämä juttu ei kuulu toimintareviiriisi niin voitko  edes  jatkaa viestiä henkilölle  joka asiaan  voisi  puuttua ,, myönteisesti

kiitos
terveisin HNi
http://tertunperennat.net/hn/

ja vähän  lisäystäkin 


jatkoa  aiempaan lähetykseen
löysin vielä yhden kippauskuvan  kyseisestä kurvista
http://www.tertunperennat.net/sido.htm

kalja-auton , tukkirekan , kirkkoherran , kiipeejästä kolmeen metriin  mänttyyn ym  , , ei kuvaa löytynyt

ja tässä  se  monikuva , ehdotus
http://www.tertunperennat.net/kurvaillaaan.gif

HNi

 

ja  mahdollisia  vastauksia , toimenpiteitä

 

Ison tien varteen ei ole ilmestynyt  uusia merkkejä ( 03.05.-13 )


VAAN HOVINTIELLE  pystytettiin  pari merkkiä  omatoimisesti ,
kertomaan  ja varoittamaan että paikkakunnalla on vielä  tulevaisuuttakin,
nuorta  kasvavaa  sukupolvea

LIIKUMME SIIS VAROVAISUUTTA  NOUDATTAEN


asentajana  Kasperi


kuvannut 
Marika

 



ja  Mäkimaan kohdalle sopii tällainen merkki , ( toistaiseksi )

             

Ilmainen www-laskuri